Toipumisapu Kartetut ry

Yhdistys järjesti naisten tapaamisen 16.1.2010 Töölön kirjastossa. Tapaamiseen osallistui entisiä Jehovan todistaja -naisia, ja sen aiheena olivat hylkäämiskokemukset ja läheisriippuvuus. Keskustelu käytiin Toipumisapu Kartetut ry:n puheenjohtajan Sarin alustuksen pohjalta.

Meillä kaikilla on ainakin yksi yhteinen hylkäämiskokemus eli seurakunnasta erottaminen/eroaminen ja siitä seurannut karttaminen. Seurakunnasta lähtiessään ihminen menettää kaikki ihmissuhteensa, jotka hän on solminut siihenastisen elämänsä aikana. Usein hän ei ole lainkaan solminut ystävyyssuhteita seurakunnan ulkopuolella.

Hylkäämiskokemus saa aikaan heikon itsetunnon ja hylkäämisen pelon. Ihminen pelkää koko ajan tekevänsä jotain väärin, niin että hänet hylätään uudelleen. Mitä nuorempana tämä kokemus tulee, sitä vaikeampaa siitä on toipua. Kun näemme ihmisiä, jotka ovat meidät hylänneet, koemme hylkäämisen tunnetasolla uudelleen. Menneisyyttään ei pääse karkuun.

 

Kaikenlaisesta hylkäämisestä on vaikeaa toipua. Jehovan todistajien elämäntapa ja opetukset altistavat ihmisiä myös tunnetason hylkäämiskokemuksiin. Riittämättömyyden tunne ja jatkuva huono omatunto, vaikka kuinka yrittäisi olla hyvä, voivat johtua lapsuudessa koetuista hylkäämiskokemuksista.

Ihmisen perusturvan kehityksen kannalta tärkeimmät vuodet ovat elämän kolme ensimmäistä vuotta. Näistä meillä ei kuitenkaan ole paljonkaan selkeitä muistikuvia, vain joitain yksittäisiä, joihinkin tapahtumiin liittyviä irrallisia muistoja. Siksi me olemme tämän aikakauden kohdalla pitkälti sen varassa, mitä meille on kerrottu.

Kuinka usein sinulle on tullut tilanne, jossa itse yllätyt omasta reaktiostasi? Ihmettelet, miksi reagoit tähän niinkuin reagoit. Alitajuntaamme on taltioitunut muistoja ja kehomme reagoi niihin. Muistot voivat aktivoitua jonkun toisen tapahtuman yhteydessä. Emme itsekään ymmärrä omaa käytöstämme. On hyvä ymmärtää, että muistot ovat todellisia, vaikka emme niitä tiedosta. Kehomme ja alitajuntaamme eivät kehittele tarinoita.

Kun kartoitamme perusturvaa, joka on kaiken pohja, on palattava ajassa taaksepäin, jopa sikiöaikaan asti. Jotkut väittävät, että aikuisena koettu tunne siitä, ettei minun pitäisi edes olla olemassa, voi johtua sikiöaikaisesta kokemuksesta, että ei ole ollut toivottu lapsi. Tämä herätti minussa ajatuksia Jehovan todistajien kulttuurista. Kuinka moni tietää olleensa vahinko? Meidän vanhempamme ovat eläneet sitä aikakautta, kun lasten tekemistä jopa paheksuttiin.

Ensimmäisen vuoden aikana kehittyy perusturvallisuuden tunne. Kun lapselle tulee hätä, äiti tulee paikalle auttamaan.

Leikki-ikäinen taas tekee tutustumiskäyntejä ympäristöön ja pala aina takaisin äidin luo varmistamaan, että äiti on paikalla ja kannustaa lasta tutustumaan uusiin asioihin. Lapsi oppii, että on turvallista tutustua uuteen ja sieltä voi palata takaisin turvaan. Näin syntyy tunne, että selviää uudesta ja mikään vanha ei silti häviä.

Tästä olisi mielenkiintoista tietää, miten kokouksissa istuminen ja ympäristön tutkimisen kieltäminen vaikuttavat lapsen kehitykseen. Onko pelkästään positiivinen asia, että kaksi- tai kolmevuotias lapsi ”osaa” istua paikallaan monta tuntia. Selkeästi tällaiseen opettaminen, jopa pakottaminen, sotii lapsen luonnollista kehitysvaihetta vastaan.

Hylkäämiskokemus on tunnetason kokemus, joka ei välttämättä tarvitse kirjaimellista hylkäämistä fyysisesti. Hylkääminen on sitä kun lapsi kokee, ettei kelpaa sellaisena kuin on. Hylkäämisen käsite pitää sisällään muun muassa torjuntaa, oman onnensa nojaan jättämistä, paheksuntaa, väheksyntää, halveksuntaa, epäonnistumista, haukkumista, nuhtelua.

Kuinka usein sinua on moitittu kokouksen jälkeen? Saitko tuntea olevasi huonompi lapsi kuin joku toinen joka viittasi ja vastasi enemmän? Sanoivatko vanhempasi häpeävänsä sinua, kun et osannut käyttäytyä?

Miltä sinusta tuntui lähteä kokouksiin, kun kaverit jatkoivat leikkejään pihalla? Miltä tuntui jäädä pois uskontotunneilta, syntymäpäiviltä, joulujuhlasta jne? Jouduitko koulukiusaamisen kohteeksi? Tunsitko olevasi hyljeksitty?

Mikäli lapsi joutuu hyljätyksi tässä vaiheessa, ihmisestä saattaa tulla yksinäinen. Tällöin aikuisenakin saattaa olla tunne, ettei kuulu mihinkään tai on aina seurassakin yksin.

Järjestössä annetaan tietty malli ”hyvästä lapsesta”. Varsinkin murrosiässä tällainen kiltti lapsi patoaa sisäänsä voimakkaita tunteita. On luonnollista, että murrosikäinen kokee voimakkaita tunteita, kuten vihaa, pelkoa, ahdistusta ja raivoa. Kun näitä tunteita oppii pitämää pahoina ja kiellettyinä, sama torjuntamalli saattaa jäädä pysyväksi koko elämän ajaksi. Ihminen saattaa muodostaa itsestään täysin valheellisen mielikuvan: ”En kelpaa, olen huono, minussa on jotain vialla, olen paha kun tunnen tällä tavalla.” Tällainen epäonnistuminen ihmisenä on myös vahva hylkäämiskokemus.

Monet menevät kasteelle hyvinkin nuorina. Usein taustalla on paljon muutakin kuin uskonnollinen vakaumus. Nuori yrittää toimia toisten silmissä oikein. Hän haluaisi kelvata yhteisölle, perheelleen, kavereilleen ja Jumalalle. Hän yrittää ehkä välttää syyllisyydentunteita siitä, ettei ole omana itsenään kelvannut seurakunnalle. Moni nuori kuitenkin ajan kanssa väsyy esittämään uskovaista, koska pohjimmiltaan ei ole koskaan sisäistänyt opetuksia ja sääntöjä.

Tällaisissa tilanteissa lapsen on ollut pakko torjua mielestään monet rajut tunteet (viha, pelko, ahdistus, raivo), sillä lapsi on kaikissa tilanteissa puolustuskyvytön ja lojaali vanhemmilleen. Tämä sama torjuntamalli on saattanut jäädä pysyväksi koko elämän matkalle ja se on saattanut muokata ihmisen ajatusmallien täyteen suuria valheita. ”En kelpaa, olen huono, olen mitätön, riittämätön, minussa on jotain kummalista vikaa, olen paha…”

Yksikin hylkäämiskokemus saattaa olla haavoittava perusturvallisuuden kannalta, mutta useat hylkäämiset vaurioittavat perusturvallisuutta varmasti. Aikuisena tämä saattaa ilmetä esim. liiallisena riippuvuutena toisista ihmisistä. Jopa takertumisena vääränlaisiin ihmissuhteisiin, sellaisiin, joissa on paljon välinpitämättömyyttä, vähättelyä ja mitätöintiä, jotka ovat tavallaan parempi turva kuin ei turvaa ollenkaan. Näitä, sekä monia muita piirteitä ihmissuhteissa kutsutaan läheisriippuvuudeksi.

Läheisriippuvuus on tärkeää erottaa terveestä riippuvuudesta, jota ovat mm. yhteenkuuluvuuden tunne ja sitoutuminen.

Läheisriippuvuuteen liittyvät piirteet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat suuresti. Läheisriippuvainen voi olla toisaalta hyvin epävarma, epäitsenäinen, pelokas ja takertuva. Tällainen ihminen miellyttää toisia ja häntä ohjaavat toisten ihmisten tarpeet. Hän myös vähättelee itseään. Usein hän kysyy, mitä mieltä muut ovat hänestä. Hän muuttaa mielipiteitään ja arvojaan toisten mukaan ja hakee näin hyväksyntää ja turvaa.

Toinen ääripää läheisriippuvuuden ilmenemismuodoissa on vahvuuteen sairastuminen, jolloin ihminen on kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä. Hän vaatii itseltään täydellisyyttä. Hän huolehtii ja auttaa pakonomaisesti, kantaa vastuuta toisista ihmisistä, mutta ei omasta hyvinvoinnistaan. Hän uhraa elämänsä toisille.

Toipumisessa on hyväksi jutella asioista toisten, saman kokeneiden ihmisten kanssa. Vertaistuen lisäksi suosittelemme terapian harkitsemista kaikille, jotka tunnistavat näitä piirteitä itsessään.